Yksi toisensa jälkeen taloutemme päättäjät havahtuvat tosiasiaan, että
Suomessa nousikausi on kestänyt niin pitkään kuin se nykyoloissa voi
yleensä kestää. Ja yksi toisensa jälkeen huolestuvat he vastaisen
työllisyyskehityksen turvaamisesta. Ompa osa jopa ryhtynyt kiinnostumaan
verokiilan kavennusvaran kohdentamisista ja työmarkkinaratkaisuihin
kytkemisestä.
Pian minä voin jo ryhtyä valmistautumaan seuraavaan nousukauteen, kun
Ihalais-Laurikin alkaa heräillä lamaa torjumaan - minähän olen parin viime
vuoden aikana sosuuteni tuohon keskusteluun antanut:
http://www.yle.fi/uutiset/24h/id90867.html
Tehkäähän, poijaat, kestäviä ratkaisuja syksyn seminaarissanne. Suurimman
osan mun toiveistanihan te olettekin luvanneet täyttää: palkkatyön verotusta
kevennetään ja palkkaratkaisut sovitetaan kilpailukyvyn turvaavaan tasoon.
Kunhan vielä hölläisitte yleissitovuuskaulustanne, niin jäisitte historiaan
työmarkkinoiden merkittävinä uudistajina.
Jatkot s.k.talous