|
|
Up |
|
|
  |
Author: Rauno KangasRauno Kangas
Date: Dec 20, 2006 22:47
Mua on usein syytetty systemaattisesta demareitten lyttäämisestä, joten
pannaampa väliin yksi demareille kohdistuva kiitoskin.
Oltiin eilen "kavereitten kaa" kaupungilla pikkusen joulubuffettia
maistamassa. Keskusteltin kotikaupunkimme taloudesta ja saimme iloksemme
todeta, että Jyväskylän kunnallispolitiikassa vallitsee kohtuullisen terve
konsensus - pääpuolueilla on ollut tämän vaalikauden voimassa taloussopimus,
jolla on päätetty tasapainottaa kaupungin tulos. Kaikkihan muistavat sen
demarijohtoisen Jyväskylän, joka vielä muutama vuosi sitten teki uutta
velkaa 30 miljoonaa euroa vuosittain.
Hevoskuuri on purrut ja kaupungin tilinpäätös tältä vuodelta tullenee
osoittamaan nollatulosta eli suunnitelman mukaiset poistot tultaneen saamaan
rahioitettua kuntakatteella. Sille, ken ymmärtää kuntataloudesta mitään,
tämä on päivä huutaa hurraata kaupunkimme johdolle, joten:
hurraa...hurraa...hurraa!
Ja samalla pienet ähäkutit Pekka Kettusen suuntaan, joka viikottain
paikallislehdessä moittii nykymenoa, jos ei muuten niin "väärin
sammutettu" -jutuillaan. Oliskohan nyt Pekan aika lopullisesti vetäytyä
kaupunkimme asioista, kun päättivät olla perimättä takaisin erorahaa, joka
lääninoikeuden mielestä olis takaisinperintäkelpoinen.
|
| Show full article (2.87Kb) |
|
| |
4 Comments |
|
  |
Author: Neekerisankkerista kärsivä neekeri joka raiskaa tyttärenne ja vaimonneNeekerisankkerista kärsivä neekeri joka raiskaa tyttärenne ja vaimonne
Date: Dec 20, 2006 18:16
Neekerinaisaa velttoon komuvittuunsa vinkuvan
monikulttuurisuususkovaisen Minna Sirnön
http://www.blogger.com/profile/33868118 Vasemmistoliiton pakolaisesitys
kumpuaa Neuvostoajoilta, jolloin maahamme haluttiin Puna-armeija
korvaamaan suomalaiset
Neekerin ja somalin aisaa vittuunsa vinkuvan Minna Sirnö
Vasemmistoliiton ( Lue: Kommareiden ) http://minna-sirno.blogspot.com/
Puna-armeijaa maamme tuhoksi haaveilleiden komujen viimeisin tuotos
pakinoi palstallaa haaveillen neekeri- ja somalikyrpien raiskaukseksi
joutumistaan, sekä maamme muuttamista neekeriläksi
Neekerin- ja somalinaisaa vavahtelevaan monikulttuurisuutta halajavaan
komuvittuunsa kaipaavan Minna Sirnön vaaliblogi
http://www.blogger.com/profile/33868118
Pakolaiskiintiöksi 1200 Vasemmistoliiton esitys ( huh, huh hellettä )
- Toimituksellinen kysymys: Kysymme miksi ei 5 miljoonaa neekeriä
kerralla Suomeen, kyllähän niitä pakolaisia, neekereitä,
ählämeitä ja somaleita maailma on väärällään? .. Eikö
monikulttuurihyysäreiden vitut saisi silloin kerralla täytettä vai
iskeekö pelko perseeseen, että rahat lopuu kesken?
|
| Show full article (2.38Kb) |
|
| |
no comments
|
|
  |
Author: Neekerisankkerista kärsivä neekeri joka raiskaa tyttärenne ja vaimonneNeekerisankkerista kärsivä neekeri joka raiskaa tyttärenne ja vaimonne
Date: Dec 20, 2006 18:16
Neekerinaisaa velttoon komuvittuunsa vinkuvan
monikulttuurisuususkovaisen Minna Sirnön
http://www.blogger.com/profile/33868118 Vasemmistoliiton pakolaisesitys
kumpuaa Neuvostoajoilta, jolloin maahamme haluttiin Puna-armeija
korvaamaa suomalaiset
Neekerin ja somalin aisaa vittuunsa vinkuvan Minna Sirnö
Vasemmistoliiton ( Lue: Kommareiden ) http://minna-sirno.blogspot.com/
Puna-armeijaa maamme tuhoksi haaveilleiden komujen viimeisin tuotos
pakinoi palstallaa haaveillen neekeri- ja somalikyrpien raiskaukseksi
joutumistaan, sekä maamme muuttamista neekeriläksi
Neekerin- ja somalinaisaa vavahtelevaan monikulttuurisuutta halajavaan
komuvittuunsa kaipaavan Minna Sirnön vaaliblogi
http://www.blogger.com/profile/33868118
Pakolaiskiintiöksi 1200 Vasemmistoliiton esitys ( huh, huh hellettä )
- Toimituksellinen kysymys: Kysymme miksi ei 5 miljoonaa neekeriä
kerralla Suomeen, kyllähän niitä pakolaisia, neekereitä,
ählämeitä ja somaleita maailma on väärällään? .. Eikö
monikulttuurihyysäreiden vitut saisi silloin kerralla täytettä vai
iskeekö pelko perseeseen, että rahat lopuu kesken?
|
| Show full article (2.38Kb) |
|
no comments
|
|
  |
Author: Turo JuurakkoTuro Juurakko
Date: Dec 20, 2006 13:44
"Pertti Heikkinen" kirjoitti
viestissä:m3vek6uby2.fsf@clever.mecsel.fi...
> JiiHoo writes:
>
>> On se kansa niin saatanan tyhmää ettei tajua edes sitä, että halpaa
>> viinaa ei tarvitse juoda niin paljon kuin itsellä rahaa.
>
> Ei kansa sitä juo. Jotkut yksilöt juovat, jotkut eivät.
Oli viinavero kuinka korkea tahansa, aina löytyy se yksi ihmisraunio
puistosta nukkumasta uutisten päälähetykseen.
|
| |
|
no comments
|
|
  |
Author: Pertti StrömPertti Ström
Date: Dec 20, 2006 12:31
>Ainakin tähän kysymykseen tuli vastaus.
Mihin vielä haluat vastauksen? Niitä riittää.
>Jos minä olen palikka, niin mikäköhän sinä silloin olet?
No ainakin laudatur-ylioppilas, RUK:n käynyt, akateemisesti koulutettu
ja Mensan jäsen. Anteeksi luontainen vaatimattomuuteni ;-)
--
Paranoideillakin voi olla vihollisia.
|
| |
|
no comments
|
|
  |
Author: Kari T SeppänenKari T Seppänen
Date: Dec 20, 2006 12:23
"Pete H" writes:
> ""Kari T Seppänen""
>> Menee pieleen jo siinä, että sinä et mitä ilmeisemmin ole ymmärtänyt
>> yhtään mitään ensimmäisestäkään täällä esitetystä laskelmasta.
>
> Niin ja sinä et sitten osannut sanoa tarkemmin, mikä siinä oli pielessä...
> Taas väität ilman mitään perustelua.
...että joku voi olla idiootti...
Siinä poisleikkaamassi osassa viestiäni näytin noin kymmennen kerran
sinulle miten 2500 euroa/kk maksaisi efektiivisesti 600 euroa/kk
veroja, joilla sitten voidaan kustantaa yhteistä hyvinvointia,
koulutusta jne. Eikö tämä ollut vastaus siihen mitä sinä, riemuidiooti
kysyit?
>> Trolli. Nykyisin 2500 euroa/kk ansaitseva kirkkoonkuulumaton vuokralla
>> asuva helsinkiläinen maksaa veroja 587,50 euroa/kk -
>
> Onpas kova veroasteen korotus, kun käytännössä 3000?/kk tienaava maksaa n.
> 1000?/kk veroja. Vähän epäilen tuota yllä antamaasi lukua.
|
| Show full article (2.86Kb) |
|
no comments
|
|
  |
Author: Pete HPete H
Date: Dec 20, 2006 12:05
""Kari T Seppänen""
>> Niin on kerrottu. minä en vain ymmärrä, kuinka sitä voidaan viilata
>> siten,
>> että keski ja suurituloisille se ei olisi merkittävä.
>> Sano nyt suoraan, mikä tässä menee pieleen.
> Menee pieleen jo siinä, että sinä et mitä ilmeisemmin ole ymmärtänyt
> yhtään mitään ensimmäisestäkään täällä esitetystä laskelmasta.
Niin ja sinä et sitten osannut sanoa tarkemmin, mikä siinä oli pielessä...
Taas väität ilman mitään perustelua.
>> Nyt tuollaisella summalla tienaava osallistuu nykyisiin sosiaalimenohihin
>> +
>> muihin veroilla katettaviin kuluihin.
> Trolli. Nykyisin 2500 euroa/kk ansaitseva kirkkoonkuulumaton vuokralla
> asuva helsinkiläinen maksaa veroja 587,50 euroa/kk -
Onpas kova veroasteen korotus, kun käytännössä 3000?/kk tienaava maksaa n.
1000?/kk veroja. Vähän epäilen tuota yllä antamaasi lukua.
|
| Show full article (1.50Kb) |
|
no comments
|
|
  |
Author: Pete HPete H
Date: Dec 20, 2006 12:00
"Jaakko H Kyro"
>> Tarkkaa en tiedä, mutta jos käyttää laskennassa esimerkkilukua, jonka
>> yksi
>> elämäntapatyötön on kertonut (kuten jo aikaisemmin kerroin), niin max
>> kuukausitulo kaikkine tukineen on hänellä 550?/kk. Tähän kun vielä
>> huimioi
>> karenssit ja muut tekijät, jotka saattavat laskea hetkellisesti tukien
>> määrää, niin keskiarvollisesti yhden elämäntapatyöttömän kustannus voisi
>> olla esim. 500?/kk, joka olisi siis 150?/kk vähemmän kuin esitetty
>> 650?/kk
>> kansalaispalkkaa.
> Saa sen takia tuon koska ei viitsi tai halua hakea muita tukia, esim.
> asumistuki.
Henkilön itse kirjoittamana tuki käsitti työttömyyskorvauksen sekä
asumistuen.
> Vertailusi on epäreilu. Eri asia on sitten se jos olet oikeasti
> sitä mieltä että työttömiä tuleekin pompotella.
|
| Show full article (2.24Kb) |
|
no comments
|
|
  |
Author: Jouko HolopainenJouko Holopainen
Date: Dec 20, 2006 11:28
> Jouko Holopainen wrote:
>>> Jouko Holopainen wrote:
>>>>> Yksinkertaisille hyvin yksinkertaisesti sanottuna: Nato
>>>>> -jäsenyys velvoittaa jäsenvaltiot puolustamaan toisiaan, kun jokin
>>>>> muu valtio hyökkää yhden tai useamman jäsenvaltion kimppuun.
>>>> Miksei USA tukenut Ranskaa ja Brittejä Suezin kriisissä?
>>> Koska NATO-sopimus koskee vain sita, etta NATO-maa joutuu hyokkayksen
>>> kohteeksi. Suezissa NATO-maat olivat hyokkaajina.
>> Minusta se, että maan omaisuutta laittomasti takavarikoidaan voidaan
>> katsoa hyökkäykseksi.
>
> Sen puoleen YK kuin NATOkaan eivat katsoneet asiaa noin.
Ei tietenkään kun jenkeillä on veto-oikeus kummassakin.
Mitä ihmettä oikein kuvittelet?
|
| Show full article (1.35Kb) |
|
no comments
|
|
  |
|
|
  |
Author: Jouko HolopainenJouko Holopainen
Date: Dec 20, 2006 11:14
Sylvester DeNusso wrote:
> Lisäksi en katso jonkun symbolisen apujoukon lähettämistä Irakiin minään
> ongelmana.
Irak oli puhtaasti hyökkäyssota.
APujoukkojen lähettäminen sinne olisi ollut IMNHO erittäin typerää.
> Jokatapauksessa mikään pakko sinne ei olisi ollut lähteä.
Niin, kuten ei NATOn apukaan jos Suomea uhattaisiin.
|
| |
|
no comments
|
|
|
|
|
|
|